Nuuskaaminen

Koulun alueelta ja koulutiloista sisältä on löytynyt tyhjiä nuuskarasioita ja merkkejä nuuskaamisesta. Toivon, että kotona keskustellaan asiasta. Tupakkatuotetta ei saa myydä eikä muutoin luovuttaa alle 18-vuotiaalle lisäksi koulualuella tupakkatuotteiden käyttäminen on kielletty lakiin perustuen.

Voimassaolevien koulun järjestyssääntöjen mukaan seuraamus tupakoinnista / tupakkatuotteiden käytöstä on kasvatuskeskustelu ja ilmoitus huoltajille. Toisella kerralla ilmoitus huoltajille, sosiaaliviranomaisille ja poliisille.

Tietoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta:

Suomessa käytettävä ruotsalainen kostea nuuska sisältää ainakin 2 500 kemiallista yhdistettä. Noin puolet nuuskasta on tupakkaa, jonka lisäksi nuuskassa on muun muassa raskasmetalleja ja jäänteitä tuholais- ja kasvimyrkyistä. Kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen IARC:n mukaan nuuska sisältää 28 syöpää aiheuttavaa ainetta.
Nuuskaajan nikotiiniannos on keskimäärin suurempi kuin tupakoivan, ja terveyshaitat ovat samansuuntaisia kuin poltettujen tupakkatuotteiden. Nikotiini vaikuttaa nostamalla tilapäisesti verenpainetta ja sydämen sykenopeutta, jolloin sydän rasittuu normaalia enemmän. Nikotiinin vaikutuksesta verisuonet supistuvat ja lihasten verenkierto vähenee, mikä lisää liikuntavammojen vaaraa ja hidastaa lihasten palautumista urheilusuorituksen jälkeen. Lihasvoima ja -massa vähenevät, koska lihasten hapen ja ravintoaineiden saanti heikkenee.
Nuuska ärsyttää suun limakalvoja ja aiheuttaa pysyviä ienrajojen syöpymisvaurioita ja hampaiden kiinnityskudosten löystymistä. Nuuskaajan hampaat värjäytyvät, kuluvat ja reikiintyvät helposti. Nuuskan käytön on todettu lisäävän suun, nenän ja nielun alueen syöpien vaaraa sekä kasvattavan riskiä sairastua sepelvaltimotautiin tai saada tappava infarkti.

Lisää aiheesta osoitteessa:

https://www.thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/tupakka/tupakkatuotteet-ja-sahkosavuke/nuuska